sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Sunny sunday

Ensimmäinen viikko takana, pakko sanoa että on ollut mielenkiintoinen työssäoppimispaikka, kaupunki kuin julkinen liikennekin. 

Töissä pärjään hyvin kielellisesti, joitan sanoja olen joutunut varmistamaan muilta työntekijöiltä, sillä on tärkeää puhua lapsille kirjakieltä, eikä slangia. Ryhmässä missä olen on noin 2.5-3.5 vuotiaita, osa lapsista puhuu englantia sujuvasti, ja osa vasta opettelee. Jos lapsi vastaa esim. kysymykseen "would you like some more?" "Yes" autetaan häntä muodostamaan lause sanan ympärille kuten "yes I would" minä lapsi toistaa perässä.

Brilliant Star on montessorin päiväkoti joten sieltä löytyy samoja oppimisvälineitä kuin Kajaanin montessorissa, osa vaan on hieman helpompia sillä tämä on nuorempi ryhmä kuin missä kävin tutustumassa Kajaanissa. 

Asiat hoituvat kutakuinkin samalla tavalla kuin Kajaanin montessorissa, lapset ovat hyvin itsenäisiä ja omatoimisia, ja ovat oppineet jo montessorin pääperiaatteet. Tavarat ovan lapsen tasomlla jotta he saavat otettua niitä itse. 




Päiväkodissa on myös muitakin leluja kuten legoja, nukkeja, keittiö, sekä autoja ja automatto yms. 


Päiväkodissa ei ole perinteisiä kaappisänkyjä vaan on tämmöiset erilliset sängyt ja joka päivä siivooja käy laittamassa sängyt valmiiksi. Kaksi ryhmää nukkuu samassa tilassa, lapsia voi olla jopa 25. 


Pukukoodi ei ole niin tiukka kuin mitä sähköpostit sai ymmärtää, suoria housuja harva pitää, mutta jeggingsit ovat suositut (kunhan eivät ole farkun väriset) jonkin rennon paidan kanssa. Myös mekko/tunika legginsien kanssa on suosittu yhdistelmä. 

Työaikani on 9-16, ja olen kahdessa ryhmässä riippuen ketkä lapsista ovat paikalla, ensisijaisesti olen apuna pienien kanssa sillä ryhmässä on pari "villiä" lasta jotka tarvitsevat paljon huomiota ja apua ja rahoittelijaa. Jos pienten ryhmässä on vägän lapsia paikalla olen vuoden vanhempien kanssa missä on autistinen lapsi, jonka kanssa teen tehtäviä ja luen kirjoja, hän on aivan ihana ja kujeileva lapsi kunhan häneen tutustuu paremmin. 

Autistisen lapsen kanssa työskentely on omalta osaltaan haastavaa mutta omalta osaltaa helppoa. Olen ajatellut lukea enemmän autismista ja havannoida miten tämä lapsi kommunikoi äitinsä kanssa, äiti on ryhmässä hänen kanssaan välipalaan asti (n. klo 10). 

Viikonloppu sujui hieman shoppailun merkeissä ja kierrellen vanhassa kaupugissa. Olen juurikin lähdössä toiseen ostoskeksukseen kiertelemään! 

Ensiviikolla töitä, vierailu paikallisessa ystävyyskoulussa sekä ajattelin käydä kurkkaamassa Bratislavan linnaan.

Pus!

1 kommentti:

  1. Moikka Natasa!
    Sinun top-jaksosi vaikuttaa varsin monipuoliselta ��
    Kerrotko hieman päiväkodin arkirytmistä ensi viikon aikana? Kuinka paljon lasten kanssa ulkoillaan? Miten kasvatuskumppanuus näkyy arjessa? Mitä eroavaisuuksia olet huomannut suomalaiseen päivähoitoon verrattuna?

    Mukavaa uutta työviikkoa, nautiskele keväisestä kaupunkielämästä!

    T. Minna

    VastaaPoista